Sininen pitsiakaatti (engl.blue lace agate) on harvinainen vaaleansininen akaattilajike mitä louhitaan pääosin vain Afrikan Namibiasta. Namibian lisäksi pienempiä esiintymiä on löydetty mm. Intiasta, Brasiliasta, Kiinasta ja USA:sta. Alkuperäinen kaivos nimeltään Ysterputs (Namibia) on jo tänä päivänä louhittu loppuun, mikä nostaa sinisen pitsiakaatin arvostusta ja keräilyarvoa, koska juuri tämän alkuperäisen kaivoksen kivien sanotaan olevan kaikista upeimpia. Sinistä pitsiakaattia louhitaan sen harvinaisuuden ja arvokkuuden vuoksi ensisijaisena mineraalina, kun yleensä akaattia louhitaan ns.tandemina toisen pääsijaisen ja arvokkaamman mineraalin yhteydessä. Kivi on väriltään vaaleansininen ja siinä on näkyvillä jopa valkoisia altomaisia kuvioita mitkä muistuttavat pitsiä. Joskus kivessä voi olla myös vaaleanruskeita kerroksia. Tämän akaatin muodostumisprosessi ei vielä ole täysin tutkijoiden tiedossa, mutta tiedetään, että se on pääosin kerrostunutta ja mikrokristallisoitunutta kvartsia, joka on ensin muodostunut, sitten liuennut ja sen jälkeen muodostunu uudelleen, muodostaen näin aaltoilevan kerroskuvion. Akaateiksi sanotaan kalsedonin raidallisia muunnoksia.
Sininen pitsiakaatti on erittäin hoivaava ja tyynnyttävä kivi. Sen rauhoittava energia tasaa tehokkaasti tunnekuohuja, sekä poistaa negatiivisia ajatuksia ja vihan tunteita. Sininen pitsiakaatti auttaa kommiunkoimaan selkeästi ja kertomaan omista tunteista vapaasti, joten se sopii hyvin työssään ääntä käyttäville. Kivi auttaa aina löytämään oikeat sanat.
Mohsin kovuus: 6.5-7
Kirjoittanut:@kivikuningatar (ig)